Kuva on viimetalvinen, mutta hyvä muistutus siitä, että heijastimet PITÄÄ olla, että näkyy. :)
Oltiin viikonloppuna kyläilemässä ihanilla ihmisillä. Se on muuten kummaa, miten kauan voi välttyä ilmiselviltä ystäviltä! Nämä ihmiset me ollaan tiedetty jo jonkin aikaa, mutta koskaan ei vaan olla aikaiseksi saatu tavata ja olla yhdessä. Ja nyt sitten vihdoin otettiin asiaksi. Ja sitä vaan huomaa saaneensa uuden ystävän. Huippukivan sellaisen.
Nyt mulla on pari vapaata päivää puuhastella keskeneräisiä asioita valmiiksi, lukea tenttiin ja levätä. Keskiviikkona tehdään käsiin hermoratatutkimus...
Juuri nyt ulkona paistaa aurinko ja sataa vettä. Sitähän tämä elämä on. Välillä toista toisinaan toista ja parhaimmillaan molempaa. Mutta se on Jumalan kunniaksi sanottava, että koskaan ei vielä ainakaan ole pitänyt taakseen jättää ja luopua mistään, mitä ei olisi vähintäänkin yhtä hyvänä saanut takaisin. Hän todellakin Osaa ja Tekee monin verroin enemmän kuin osamme pyytää tai edes ajatella...
